Luontoalueen jyräämistä vastustavat Myllypuron asukkaat järjestävät maanantaina mielenosoituksen Senaatintorilla samalla, kun kaupunginhallitus tekee päätöstä hankkeen jatkosta.
Kysymyksillä pidetään ovi auki usealle hallitusvaihtoehdolle, arvioivat Markku Jokisipilä ja Emilia Palonen.
Palkansaajien järjestäytymisaste jatkaa laskuaan. Yhä useampi palkansaaja ei näe syytä kuulua liittoon.
Suomen arvostelijain liiton vuodesta 1961 jakama palkinto myönnettiin tänä vuonna näyttelijä ja käsikirjoittaja Jonnakaisa Ristolle.
Messi ja Ronaldo ovat tehneet yhtä monta maalia Euroopan suursarjoissa.
Heikki Kovalainen oli voitokas ja tahdikas.
Puolisotilaallinen RSF ja Sudanin asevoimat taistelevat toista päivää, ja tilanne näyttää olevan kiihtymässä.
Myös kuoronjohtaja Maija Laurinsilta palkittiin erikseen jaettavalla kuoronjohtajapalkinnolla.
Perussuomalaisten puoluesihteeri valitaan elokuun puoluekokouksessa. Sunnuntaina ehdolle ilmoittautui puolueen Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Harri Vuorenpää.
Suomalaisten alkoholinkäyttö on vähenemässä.