Tänä päivänä uhka laajamittaisesta ydinsodasta on kylmää sotaa vähäisempi.
Kun Ruotsi odottaa pääsyä Natoon, maan puolustusvoimat harjoittelee jo täyttä päätä Nato-maiden – kuten Suomen – kanssa.
HS:n Uutisguru testaa oletko ajan tasalla. Kymmenen kysymyksen avulla saat selville kuinka hyvin olet lukenut Hesarisi viime aikoina.
Autourheilija William Alatalo palveli Urheilukoulussa Lauri Markkasta edeltäneessä saapumiserässä. Alatalon suurimmat ongelmat armeijassa liittyivät terveyteen.
Hiekoitus ei ole ratkaisu, vaan lumi pitää poistaa huolella läpi talven.
Ay-liike voisi valvoa työväen etua kiihtyvien kilpailutusten palveluyhteiskunnassa.
Alkon myyjät hallitsevat tuotevalikoiman ja osaavat valvonnan.
Meidän on kyettävä avaamaan työmarkkinamme kaikille. Se on paitsi inhimillisesti oikein, myös Suomen talouden kannalta välttämätöntä.
Venäläinen oppositiopoliitikko Vladimir Kara-Murza sai maanantaina 25 vuoden tuomion. Tuomio on läpeensä poliittinen.
Sarja lähtee liikkeelle pöhköstä rattiraivosta, jonka taustasyiden selviäminen tuo rinnalle myötätuntoon nojaavaa draamaa. Steven Yeun näyttelee taitavasti.
Seksikäs-Suklaa ja Moly Bros tapaavat rahoillaan pröystäileviä suomalaisia, mutta sarjan pointti hukkuu yleiseen hulabaloohon.
Toiminta on konkreettista ja tulokset näkyvät heti.
Bussien puutteellinen esteettömyys aiheuttaa merkittäviä hankaluuksia.
Ekonomisti Sixten Korkman esitti maltillisen talouskurin sinipunaa, mutta politiikassa ei taida olla maltille nyt kysyntää.
HS Vision aamupodcastissa taustoitetaan päivän tärkeintä uutista taloudesta, tekniikasta tai politiikasta.