Menot | Kaapelitehtaalla järjestetään viikonloppuna herkuttelijoiden festarit
Helsinki Coffee Festivalia sekä Jäätelö- ja suklaakarnevaali tulevat Kaapelitehtaalle. Tarjolla on muun muassa alkoholipitoista jäätelöä.
Helsinki Coffee Festivalia sekä Jäätelö- ja suklaakarnevaali tulevat Kaapelitehtaalle. Tarjolla on muun muassa alkoholipitoista jäätelöä.
Tänään on kannabiksen käyttäjien keksimä kansainvälinen kannabispäivä.
Tarkoituksena on vaikeuttaa virtuaalivaluuttojen hyödyntämistä rikollisiin tarkoituksiin.
Modernit riksat eli sähköpolkupyörätaksit palaavat Helsinkiin kesällä.
Viime vuoden lopulla Kiina teki täyskäännöksen koronapolitiikassaan, ja yksityinen kulutus palautui kasvu-uralle.
Viime viikolla annetun positiivisen tulosvaroituksen toiveet täyttyivät ja kurssinousu jatkui torstaina.
Aurora 23 on Ruotsin puolustusvoimien vuoden 2023 pääharjoitus, ja siihen osallistuu yhteensä noin 26 000 ihmistä 14 eri maasta.
Die Aktuelle väitti kannessaan haastatelleensa yhdeksän vuotta koomassa maannutta entistä formulakuskia.
Entinen kolmiloikkaaja Heikki Herva menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen.
Ennen rakennettiin vankilat kauas suolle, nyt ne halutaan kasvukeskuksiin ihmisten lähelle.
Nyt puhuttaa se, olisiko epäterveelliseksi laskettavia tuotteita syytä verottaa rankemmalla kädellä. Lihavuustutkija ja lääkäri Pertti Mustajoki näkee tämän hyvänä ehdotuksena.
Viime sunnuntainen Frank Oceanin keikka Coachella-festivaalilla sai monet pettyneiksi. Suunniteltua Oceanin toista keikkaa ei festivaalilla nähdä.
Koteihinsa Khartumissa piiloutuneilta asukkailta alkavat loppua ruoka ja vesi.
Olen luullut, että elän yhteiskunnassa, jossa apua on saatavilla. Se on ollut harhaluulo.
Antonia Bricon elämäkertadraama on yksioikoinen kuvaus tasa-arvokamppailusta.
Kroatian MM-rallissa on surullinen tunnelma.
Tyhjillään ollut seurakuntatalo on tulessa Kaukajärvellä.