Helsingin tuomiokirkon Käärijä-bolero ja -kampaus on kenties yllättävin tempaus.
Bella Simões, 9, osallistui tiistaina golfin Yhdysvaltojen avoimen turnauksen karsintoihin.
With Securen vanhempi tutkija Sami Ruohonen ei kuitenkaan usko, että ohjelmalle olisi annettu kuolettavaa iskua.
Kätensä murtanutta Teräväistä ei nähdä tositoimissa vielä hyvään toviin.
Nimenmuutoksen taustalla on Puolassa annettu uusi kieliohje.
Maailman media noteerasi Sanna Marinin ja Markus Räikkösen eron nopeasti. Uutisia kuvittivat parin yhteiskuvat. Myös Marinin viimekesäisestä tanssivideosta muistutettiin.
Villiruokaravintola Skutta laajentaa käsitystä suomalaisesta ruuasta.
Tunnelin rakentamisessa asukkaita huolestutti ennen kaikkea merentäyttö ja rantaviivan väheneminen.
Hanasaaren kulttuurikeskuksen johtaja Gunvor Kronman on aiemmin toiminut muun muassa kriisinhallintatehtävissä Sierra Leonessa ja Sudanissa.