Kremlin mukaan Fortumin kansallistamisesta ei ole tehty päätöstä eikä korvauksista ole keskusteltu.
Helsingin kaupunginmuseon tiloissa nähtävä esitys puhuttelee vahvasti myös tämän päivän ihmistä.
Isännöintiliiton toteuttama kysely kertoo, että lainarahoituksen saanti isoille korjaushankkeille on osalle taloyhtiöistä hankalaa.
Valtiovarainministeriön laskelma hyvinvointialueiden rahoitusvajeesta on julkisen talouden suunnitelmassa, joka julkaistiin maaliskuussa.
Rovanperä oli Portugalin rallin testierikoiskokeella seitsemänneksi nopein.
Edellisen kerran rautatieliikenne pysähtyi lakon vuoksi viime kuun puolivälissä ja sitä ennen maaliskuun lopussa.
Muita hakijoita nykyisen kansliapäällikön lisäksi ovat muun muassa Porvoon kaupunginjohtaja ja Helsingin tapahtumasäätiön toimitusjohtaja.
Britannian talous kärsii hitaasta kasvusta ja kovasta inflaatiosta. Tuet ovat pehmentäneet kriisejä, mutta eivät tarpeeksi, sanoo tutkimuslaitos. Etenkin Keski-Englannissa brexit-byrokratia hidastaa kauppaa ja toipumista.
Pormestari Vartiainen kehuu suunnitelmia Sörnäisten vankilan siirtämiseksi ja väläyttää tilalle asuntoja tuhansille helsinkiläisille.
Hälytys tulipalosta annettiin torstaina kello 13.43.
Päätökset koskivat Ullanlinnassa tapahtuneen henkirikoksen uutisointia ja Parkkipatea. Julkisen sanan neuvosto antoi Iltalehdelle yhden vapauttavan ja yhden langettavan päätöksen. Vapauttava päätös koski Helsingin Ullanlinnassa joulukuussa 2022 tapahtunutta henkirikosta ja erityisesti henkirikoksesta epäiltyä henkilöä.
Äiti käytti ennen lapsen syntymää huumeita. Lapsen vieroitusoireet ilmenivät oksennuksena, tärinänä ja vapinana.
Turkulaisessa Yli-Maarian kirjastossa esiteltiin kiellettyjä ja paheksuttuja kirjoja. Joukossa oli myös Eroon oireista -teos. Somekohun takia näyttely on nyt purettu pois.