Vaimon pahoinpitelystä tuli vuosia vankeutta, koska mies oli ehdonalaisessa vapaudessa.
Hallituksenmuodostaja Petteri Orpon (kok) mukaan hallitusneuvotteluissa mukana olevien puolueiden välillä on enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä.
Hypersooniset aseet ovat olleet Venäjän presidentti Vladimir Putinin ylpeyden aihe.
Käräjäoikeus tuomitsi 49-vuotiaan miehen yli yhdeksän vuoden vankeusrangaistukseen murhan yrityksestä.
Jokerien toimistotyöntekijät joutuivat elämään epätietoisuudessa Joel Harkimon alaisuudessa. Sen jälkeen he kokevat saaneensa märän rätin kasvoilleen vielä Jääkiekkoliitolta. Juttu julkaistaan yhteistyössä Ilta-Sanomien kanssa.
Kaaharisarjan 10. osa ei enää ansaitse tervetulotoivotusta.
Vehmaalla etsitään ketunpoikasta vapaaehtoisten ja etsintäkoiran avulla. Kettu oli napattu ihmisen hoivaan viikonloppuna ja palautettu luontoon kaukana pesästään. Jos eläintä ei löydetä pian, sen elinmahdollisuudet alkavat yhdistyksen mukaan heiketä.
”Kukaan ei osannut veikata tällaista löytöä”, arkeologi hehkuttaa.
Euroviisupyöritys opetti Käärijän sanomaan ei. Uuden musiikin kanssa hän ei halua hätiköidä, vaan julkaisee uutta materiaalia sitten kun aika on oikea.
Yksi ammuttiin kuoliaaksi Kokkolassa huhtikuussa. Poliisi epäilee kahta miehen murhasta. Lisäksi kokonaisuudessa epäillään kolmea murhan yritystä.
Nykyisin edellytys on vähintään 1 331 euron kuukausipalkka. Perussuomalaiset on vaatinut 3 000 euron tulorajaa.
Helsingin elinkeinojohtaja myöntää, että ydinkeskustan liiketilojen tyhjentyminen on lisääntynyt entisestään viime vuodesta.
Yksityiselle sosiaalipalvelualalle kaavaillut korotukset tuntuvat ainakin prosenteissa mitaten suurilta.
Helsingin ja Vantaan seudulta on tiistain ja keskiviikon aikana tullut runsaasti ilmoituksia pinkiksi ja siniseksi värjätyistä kyyhkyistä. Osa linnuista on saatu kiinni ja osa on löytynyt kuolleena.