Väyrynen katsoo, että keskustan johto yrittää mitätöidä puolueen sisäisen presidentinvaalien esivaalin.
Saku Koivu sanoo, että pääkaupunkiseudulle tarvittaisiin maan ykkösareena.
Suomalaisella liikunnalla ja urheilulla on viimeinen aika siirtyä uuteen toimintakulttuuriin ja lunastaa yhteiskunnallinen vastuunsa ihmisten hyvinvoinnin ja toimintakyvyn turvaajana, kirjoittaa Erkka Westerlund esseessään.
Kokous järjestetään Japanin Hiroshiman kaupungissa. HS näyttää kokouspaikalta suoraa lähetystä.
Turengin Moisioon valmistui syksyllä 2022 uudenlainen pikkuruisten tonttien alue. Ensimmäisen minitalon asukas on Aino Roivainen.
Suomen New Yorkin pääkonsulin mukaan mielikuvat Sanna Marinista ja Sauli Niinistöstä ovat USA:ssa myönteisiä ja heitä arvostetaan.
HS:n opiskelijaköyhyys -kyselyn mukaan moni opiskelija on joutunut turvautumaan vanhempiin ja sukulaisiin nykyisessä taloustilanteessa. 20-vuotiaalla Monikalla sitä mahdollisuutta ei ole.
Jalkapallofanit olivat kokoontuneet seuraamaan paikallista ottelua Alianzan ja FAS:n välillä.