Michael Block sijoittui PGA-mestaruusturnauksessa sijalle 15 ja teki golfin maailmanlistalla melkoisen harppauksen.
HS:n faktantarkastaja John Helin arvioi, että kyse on todennäköisesti propagandatarkoituksessa tehdystä hyökkäyksestä.
Tanskan Nikolaj Ehlers on sitä mieltä, että Nokia-areenassa on nyt liian vaarallista pelata.
Jalkapallopelin keskeyttänyt 3-vuotias palkittiin upeasti.
Viron puolustusminiterin mukaan ensimmäisten toimitusten pitäisi tapahtua vuonna 2024.
HS kokosi merkittävimpiä Finnairin tekemiä palvelumuutoksia runsaan kymmenen vuoden ajalta. Asiantuntija arvioi muutosten hyödyt ja haitat.
Uponorin hallitus kertoo, ettei se aio aloittaa neuvotteluita belgialaisen Aliaxiksen kanssa ostotarjouksesta.
Suomen sijoitus MM-alkulohkossa on varma jo ennen viimeistä ottelua. Puolivälierävastukseksi on enää kaksi vaihtoehtoa, vaikka Kanada kärsi šokkitappion Norjalle.