Lakot | Yksityisen sosiaalipalvelualan lakko on alkanut
Ensimmäinen lakkopäivä on sujunut ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköissä rauhallisesti. Myös kaikki Pilke-päiväkodit on suljettu lakon ajaksi.
Ensimmäinen lakkopäivä on sujunut ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköissä rauhallisesti. Myös kaikki Pilke-päiväkodit on suljettu lakon ajaksi.
Ennen kuin hänen rikoksensa tulivat ilmi, Rolf Harris oli tunnettu viihdeteollisuuden hahmo Britanniassa ja kotimaassaan Australiassa yli 50 vuoden ajan.
Poliisivankilat täyttyivät viikonloppuna lämpimän sään myötä. Väkivallanteot ovat muuttuneet poliisin mukaan raaemmiksi.
Kahdentoista kuukauden euroborkorko on korkeimmillaan sitten maaliskuun pankkihermoilun.
Ruotsissa valmistaudutaan siihen, että Nato-jäsenyyttä pitää odottaa ensi vuoden huhtikuuhun asti.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) vie Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen Sarastia-hankinnan markkinaoikeuteen.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Kirjoitus lastenvaunujen tieltä bussista poistuneesta lapsesta herätti keskustelua joukkoliikenteen säännöistä. HSL:n mukaan bussin kyytiin voi nousta vaunujen kanssa, jos niille on tilaa.
Poliisi epäilee alaikäisten riidan kärjistyneen puukolla lyömiseen Espoossa.
Varusmiesliiton mukaan naisille palvelusaikana tarjotut vääränkokoiset varusteet ovat epäkohta ja haittaavat turvallisuutta.
Opiskelijat ovat saaneet asua Turussa unelmapaikalla historiallisissa puutaloissa. Nyt kaupunki myy taloja kahdella miljoonalla eurolla.
Liigaa johtaa jatkossa viime vuosien huonoimpien liigaseurojen edustajat. Tilanne on kestämätön, kirjoittaa toimittaja Mikko Pajala.
Valokuvaaja julkaisi poliisin mukaan netissä useita videoita alastomista ihmisistä. Helsingin poliisi pääsi miehen jäljille vinkin perusteella, mutta tutkinta eteni hitaasti. Lopulta epäiltyjen rikosten syyteoikeus vanheni.
Antikvariaatti Korkeavuori on HS:n tietojen mukaan vaihtanut omistajaa. Tiistaina paikan päällä oli useita ihmisiä ottamassa mukaansa ilmaisia kirjoja.
Hirttämättömien uusintaversio ei ole yhtä huono kuin alkuperäinen.
Kovimmat sadekuurot ovat osuneet Pohjois-Pohjanmaalle.