Sotilaalliset tarkastukset | ”Ei hyvää seuraa” – asiantuntijat huolissaan Moskovan yllätysilmoituksesta Suomelle
Venäjä irtisanoutui yksipuolisesti Suomen ja Venäjän sopimuksesta, jonka nojalla on tehty vuosittain sotilaallisia tarkastuksia.
Venäjä irtisanoutui yksipuolisesti Suomen ja Venäjän sopimuksesta, jonka nojalla on tehty vuosittain sotilaallisia tarkastuksia.
Hangasnevan turvetuotantoalueella syttyi keskiviikkona illalla tulipalo. Palosta tulee valtavasti savua, kuvailee päivystävä päällikkö.
Aurinkosähköä tuottavat kotitaloudet joutuvat sähkön miinushintojen aikana maksumiehiksi.
HS:n kriitikko meni nykytaideprojektiin alttoviulistiksi ja oppi lisää kotikaupunkinsa katoavista ympäristöistä. Päiväkirjakritiikissään hän kertoo, miten tapahtumat etenivät.
Paul Simonin heikentynyt kuulo voi tehdä keikkailusta mahdotonta.
Rallin MM-sarja on massiivisten muutoksen kourissa.
Kirjailijan teoksia on kiitelty innovatiivisesta ja kunnianhimoisesta tavasta yhdistää japanilainen perinne ja länsimaisen kulttuurin perintö.
Esimerkiksi Pohjois-Karjalan hyvinvointialuejohtaja Kirsi Leivonen arvioi hallitusneuvottelijoille, että mitoitusta on mahdotonta toteuttaa alan työvoimapulan vuoksi.
Toni Rajala ei tällä kertaa mahtunut Leijoniin. Onneksi hänellä on ollut muuta tekemistä.
Orpo sanoo uskovansa, että sopu maahanmuuttokysymyksissä syntyy.
Mikko Rantanen pelasi MM-turnauksen alkulohkon ilman maalin maalia ainoana suomalaishyökkääjänä.
Poliitikoilla on tapana julistaa edustavansa järjen ääntä ja tekevänsä vastuullisia päätöksiä. Kivan kuuloisten, mutta tosiasiassa mitäänsanomattomien sanojen käyttö vähentää äänestäjien mahdollisuutta tietää, mitä puolueet tosiasiassa ajavat, kirjoittaa featuretoimituksen toimittaja Jaakko Muilu.