Konserttiarvio | HKO esitti saman ohjelman kuin ensimmäisessä konsertissaan 140 vuotta sitten
Musiikkitalossa John Storgårds otti Robert Kajanuksen roolin lokakuulta 1882.
Musiikkitalossa John Storgårds otti Robert Kajanuksen roolin lokakuulta 1882.
Myymälässä ei kuitenkaan ollut tulipaloa, kerrotaan Helsingin pelastuslaitokselta.
Psykologi ja entinen huippukiekkoilija Tuomas Grönman haluaa jääkiekon ottavan lusikan kauniiseen käteen.
Vaikka Leijonat putosi, MM-välieräjoukkueista löytyy suomalaisia.
Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa kuolemansyyn tutkintana eikä tiedota asiasta enempää.
Aalto-yliopiston muodin opiskelijat esittelevät perjantaina lopputöitään vuosittaisessa Näytöksessä. Otaniemen kampuksella järjestetyssä kutsuvierastilaisuudessa myös palkittiin parhaita töitä.
Kolmetoistavuotiaalle on karvas kokemus joutua ulos omasta urheiluseurasta.
Patoaltaasta pumpattiin arviolta noin kaksi miljoonaa litraa vettä.
Parikymppinen mies ilmestyi naapurinsa ovelle ilmapistoolin kanssa, koska kuvitteli tyttöystävänsä olevan naapurin vankina.
TPS:n sen edelliseen kiekkomestaruuteen 2010 valmentanut Kai Suikkanen ei haikaile takaisin Suomeen.