Onnettomuudet | Puuhun jumiin jäänyt laskuvarjohyppääjä pelastettiin Alavudella
Hyppääjä joutui odottamaan pelastamista tunnin.
Hyppääjä joutui odottamaan pelastamista tunnin.
Pääkaupunkiseudun poliisilaitokset ovat varautuneet partioimaan nuorten juhlapaikoilla lauantai-iltana. Espoolaisella rannalla turvallisuutta valvoo kaiuttimista raikaava sinfonia.
Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Maailmanlistan nelonen Jelena Rybakina ilmoitti päätöksestään lauantaina.
Vähiten ansaitsevat voisivat olla kokonaan vapaita kehitysapuverosta.
Manageri Timo Jouhki kertoo rallimiesten ansioista. Jouhkin mukaan Rovanperän sponsoritulot ovat jo nyt suuremmat kuin Suomen muilla suurilla rallitähdillä on ollut.
Lahden toriparkissa tapahtuneen räjähdyksen syy ei ole tiedossa.
29-vuotias kenialaisnainen rikkoi 1 500 metrin maailmanennätyksen myöhään perjantai-iltana.
Tilanne on ohi ja liikenne kulkee taas normaalisti.
Käytettyjen sähköautojen myyntimäärät kasvoivat toukokuussa vuoden takaisesta, kertoo autokauppa Autolle.com. Suosituimpia olivat yhdysvaltalaisen Teslan mallit.
Aaro Nikula sai silmäänsä kuminauhan maajoukkueen harjoituksissa.