HSL:n lippujen hintojen nousu ärsyttää kaupunkilaisia, mutta osalta se saa osakseen myös ymmärrystä.
Tuomio annettiin Puolan perustuslakituomioistuimen toiminnasta, jolla Puola on vaikuttanut kiistävän EU-lain ensisijaisuuden.
Energian ja elintarvikkeiden kallistuminen ovat rasittaneet etenkin pienituloisia.
Poliisi selvittää palon syttymissyytä.
Kansainvälinen šakkiliitto korostaa, että he eivät ole kutsuneet Karjakinia, mutta selitys ei kelpaa šakkiasiantuntijoille.
Ranskalaiset ovat kadulla jälleen tiistaina. Eläkelain vastustamisen lisäksi kansalaiset raivoavat rikkaille. Köyhät jätetään kuolemaan, sanoo tunnettu ranskalaiskirjailija.
Alaa uhkaavat uudet lakot juhannusviikolla.
Asunnon tavoitteena on sitouttaa kaupunginjohtaja Riihimäelle pitkäaikaisesti.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu suosittelee vahvasti Jääkiekkoliitolle sovintoa ja käytäntöjen korjaamista, ettei välillinen syrjintä rasismitapauksissa uusiutuisi.
Mikäli neuvotteluissa ei löydy sopua tällä viikolla, täytyy pidempiä hallitusneuvotteluja hakea 1950-luvulta.
MTV Uutiset kertoi maanantaina Tage Lindbergin epäasiallisista viesteistä puolueessa toimiville nuoremmille naisille. Puoluesihteeri Antton Rönnholmin mukaan Lindberg on jättänyt tehtävänsä puolueessa.