Sunnuntai oli vuoden ensimmäinen päivä, kun lämpötila ylitti 30 celsiusasteen rajan Britanniassa. Skotlannissa ihmisiä kehotettiin pysymään sisällä maastopalon takia.
Selvittelyn jälkeen paljastui, että kyseessä oli väärä hälytys, kertoo poliisi. Pirkanmaan pelastuslaitos sai sunnuntaina iltapäivällä hälytyksen lentoilmaonnettomuudesta Orivedellä Tallukalliolla. Hälytyksen mukaan osallisena olisi ollut pienkone. Sisä-Suomen poliisi kertoo Twitterissä, että kyseessä oli väärä hälytys. Useat poliisin ja pelastuslaitoksen yksiköt etsivät mahdollista onnettomuuspaikkaa alueella.
Nikotiinipussit vapautettiin Suomen kauppoihin, mutta Haaparannalle vetää tupakkatuotteiden halvempi hinta
Valaan kerrotaan ilmestyneen lauantaina Kökarin edustalle Itämerellä. Toinen silminnäkijä kertoo nähneensä sen sunnuntaina keskipäivän aikoihin Eckerön eteläpuolella Ahvenanmaalla.
Ikaalisten Urheilijoiden pikajuoksija paransi sadasosasekunnilla nimissään ollutta ennätystä.
Putkiasentaja Rasmus Kekki näki poliisin julkaiseman kuvan varastetuksi epäillyistä työkaluista ja tunnisti heti omat Makitansa. Taustalla on yksinkertainen oivallus.
Turun Jukupark avattiin sunnuntaina ilman pomppulinnoja eilisen onnettomuuden jälkeen.
Turun Jukupark avattiin sunnuntaina ilman pomppulinnoja eilisen onnettomuuden jälkeen.
Japanin meteorologian laitos ei ole antanut järistyksen takia tsunamivaroitusta.
Vielä 1990-luvulla kaunokirjailijat vaalivat identiteettiään julkaisemalla dekkarinsa salanimellä.
Sideways todisti myös sen, että indielläkin alkavat olla omat kehäraakkinsa, Oskari Onninen kirjoittaa.
Myös Helsingin merellisiä yhteyksiä pitää parantaa.
Kiinteistömaailman laskelman mukaan rivitalosta omakotitaloon muuttavan väliraha on voinut laskea Helsingissä jopa 100 000 eurolla vuoteen 2021 verrattuna.
Puolue asettui myös kannattamaan laajaa kokeilua nelipäiväisestä työviikosta.