Bussikuskin puukotus | ”Miksei kuljettajilla ole mukanaan kaasusumutinta,” ihmettelee länsimäkeläinen Kaarina
HS kävi pysäkillä, jolla bussinkuljettajaa puukotettiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
HS kävi pysäkillä, jolla bussinkuljettajaa puukotettiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Hitas-järjestelmä tullaan korvaamaan erillisillä toimenpiteillä, kuten asumisoikeustuotannon lisäämisellä ja osaomistusasumisen kokeilulla.
Keski-Suomessa sijaitsevassa Toivakassa asuu noin 2 400 ihmistä. Perussuomalainen valtuustoryhmä jätti valinnasta eriävän mielipiteen.
Esplanadin kokeilun avajaisia vietettiin maanantaina Helsinki-päivän yhteydessä. Uudistus saa ihmisiltä sekä risuja että ruusuja.
Valmentaja Marjukka Suihko kertoi mitä treeniliikkeitä Reetta Hurske ei halua tehdä.
Apuvalmentaja Lauri Mikkola nousee pääpostille ensi kaudeksi.
Keskiviikkona 100 metrin aitojen Suomen ennätyksen juossut Reetta Hurske kilpailee tiistaina Paavo Nurmen kisoissa Turussa kovia nimiä vastaan. Tamperelainen on keskellä kilpailusumaa.
Talotekniikkayhtiö Uponorista ostotarjouksen tehneen sveitsiläisyhtiö GF:n toimitusjohtaja sanoo, että yhtiöt sopisivat yhteen täydellisesti, eikä tulossa olisi suuria muutoksia.
Pohjoismaiden Michelin-tähdet jaettiin Turussa maanantaina. Suomen uusi Michelin-ravintola on porvoolainen Vår-ravintola.
Espanjalais-latvialainen perheravintola satsaa perinteisiin tapasannoksiin.
Toimittaja Miska Rantanen on ollut ideoimassa 2 500 nimeä eri puolille Helsinkiä. Kustinpolku ja Olavi Virran katu ilahduttavat, Lenininpuiston nimen vaihtaminen kielii Rantasen mielestä historiattomuudesta.