Lukijan mielipide | Liiallisesta ruutuajasta on tutkitusti haittaa lapselle
Lapset tarvitsevat aikuisen esimerkkiä ja apua ruutuaikansa kohtuullistamiseen.
Lapset tarvitsevat aikuisen esimerkkiä ja apua ruutuaikansa kohtuullistamiseen.
Lääkärikäyntini ei olisi voinut sujua paremmin.
Tuntuu, että isoin syy ”epätarkoituksenmukaisuudelle” on kaupungin halu keskittää lapset mahdollisimman suuriin yksiköihin.
Puolueiden on vielä päätettävä omissa kokouksissaan hallitukseen osallistumisesta.
Keskuspankki on nostanut ohjauskorkoaan jo kymmenen kertaa runsaan vuoden kuluessa.
Pohjoisen vahva kehitys palvelee koko maata.
Teknologiaan pitää pystyä luottamaan, ja siksi tekoälyä on säänneltävä ihmislähtöisesti.
Vene kaatui törmättyään puunrunkoon ja voimakas virtaus vei matkustajat mukanaan.
McCarthy oli 89-vuotias. Hänen kuuluisia suomennettuja teoksiaan ovat esimerkiksi Veren ääriin, Menetetty maa ja Tie.