HS:n uutiskooste kertoo tiistain tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta. Päivittäinen kooste ilmestyy arkisin kello 17.
Hunter Biden kertoi vuonna 2020, että Delawaren osavaltion syyttäjänvirasto tutkii epäselvyyksiä hänen tuloverotuksessaan.
Pyynti saattaa loppua kokonaan, sillä Islannin ainoa valaanpyyntiä harjoittava yritys oli ehtinyt jo kertoa lopettavansa pyynnin tämän kauden jälkeen.
Suomen lainatuimmaksi teokseksi nousi jälleen epätodennäköinen hittikirja, joka päihitti kotimaisen kaunokirjallisuuden ykkösnimenkin.
HJK kohtaa heinäkuussa nousukkaan Pohjois-Irlannista.
Presidentti sanoi hallituksen aloittavan työnsä ”erittäin vaikeana” aikana.
Niinistö kiitti Marinin hallitusta työstään ”vaikeina aikoina”.
Yksittäinen piikki kertoo globaalista lämpenemisestä, mutta ei merkitse pysyvää rajan rikkomista, sanoo meteorologi Mika Rantanen.
Hallitusohjelman mukaan palkankorotusten ”yleinen linja” aiotaan kirjata lakiin siten, että muut alat eivät saisi ylittää sitä.
Suurin osa Sodankylän elokuvajuhlien osallistujista tekee päätöksen tulla paikalle jo ennen ohjelmiston julkistamista. Mikä tekee tapahtumasta niin ainutlaatuisen, pohtii Arttu Seppänen esseessään.
Sebastian Korda kaatoi Daniel Evansin suoraan kahdessa erässä. Avauserän ratkaisuhetkillä nähtiin harvinainen onnistuminen.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
HS:n Lauantaikerho-podcast käsittelee politiikan ajankohtaisimpia aiheita.
Pääkkönen hävisi kiistan kuviensa, äänensä ja nimensä luvattomasta käytöstä The Other Danish Guy -alushousuja myyvää Lähde oy:tä vastaan. Hänelle tuli riidasta noin 100 000 euron lasku.
Tuleva hallitus linjasi hallitusohjelmassa, ettei valtio enää myönnä miljoonan euron palkintorahaa Millennium-teknologiapalkinnolle. Tekniikan akatemia -säätiö on päättänyt jakaa palkinnon silti suunnitellusti.