Asuntokauppa ei käy, joten kiinteistövälittäjät ovat ottaneet käyttöön uusia palkkiomalleja. Kilpailu- ja kuluttajavirasto pitää pakollista ennakkomaksua riskinä asunnon myyjälle.
Avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten vanhemmuuden vahvistaminen on nopeutunut ja helpottunut uuden sähköisen palvelun myötä.
Valitsijayhdistyksistä huolimatta sekä Olli Rehn (kesk) että Pekka Haavisto (vihr) ovat tosiasiassa puolueidensa presidenttiehdokkaita, kirjoittaa HS:n politiikan toimittaja Joona Aaltonen analyysissaan.
Kaupunki on valmistellut kauppaa jo useita vuosia. Kaupan yhteydessä huvila siirretään uudelle paikalle Meilahdessa.
Mies kavalsi vuosien aikana yhdistyksen varoja monenlaisiin menoihin 120 000 euron edestä.
Poliisi turvautui kyynelkaasun käyttöön hillitessään protesteja Kenian MM-rallin ympärillä
Valtiovarainministeriön alustavien laskelmien perusteella hallituksen toimet ensin laskevat pumppuhintaa ja hallituskauden lopulla nostavat sitä aavistuksen.
Jättisarjan uutuus tarjoaa yllätyksen: moniulotteinen Final Fantasy XVI on viiden tähden mestariteos, joka ei pyytele anteeksi.
HS:n uutiskooste kertoo keskiviikon tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta. Päivittäinen kooste ilmestyy arkisin kello 17.