Prigožinin kapina | Puolustusvoimien ex-komentaja Lindberg ihmettelee Venäjän toimia: ”Jotain outoa tässä on”
Lindberg pitää palkka-armeija Wagnerin toimia poikkeuksellisen dramaattisina ja sanoo, että lauantain tapahtumat hakevat vertaistaan.
Lindberg pitää palkka-armeija Wagnerin toimia poikkeuksellisen dramaattisina ja sanoo, että lauantain tapahtumat hakevat vertaistaan.
Mitkä ovat tämän vuoden kesähitit? Pyysimme kahta asiantuntijaa veikkaamaan.
Eliittiyliopiston salaseurat leikkivät vaarallisella magialla Salatun tiedon seura -romaanissa.
Kansalliset jäsenliitot äänestivät päätöksestä Krakovassa.
SVT:n mukaan vaunu putosi korkealta. Vaunussa ei ole aiemmin ollut ongelmia, kertoo huvipuiston tiedotuspäällikkö.
Muoviroskan määrä on kasvanut jopa 20 prosenttia vuodesta 2018.
Metsän rikas elonkirjo hillitsee juurikääpää.
Wilma Murron elämä muuttui viime elokuussa Münchenissä. Se näkyy nyt kahviloissa, julkisilla paikoilla ja pankkitilillä.
Moskovalainen Jan heräsi juhannuslauantaina aikaisin, kiersi kaupungilla, ajatteli vuosikymmeniään Moskovassa ja ymmärsi, miksi Kokki-Prigožinin kapina eteni niin kuin eteni.