Prigožinin mahdollinen tulo Valko-Venäjälle herätti huolta, että hän toisi mukanaan yksityisarmeijansa. Asiantuntija pitää tätä epätodennäköisenä. ”Se olisi uhka Putinille ja Lukašenkalle.”
Kyseessä oli pienen koon perusteella luultavasti kuutti tai nuori yksilö.
Yhdysvaltalaiset poliitikot ovat huolissaan AM-radion katoamisesta sähköautoista, mutta onko tekniikalla nykyaikana mitään väliä?
Saksalainen Venäjä-asiantuntija Stefan Meister sanoo, että Putinin aseman heikkenemisestä on selviä merkkejä, ja Naton on syytä päivittää arviotaan Venäjästä.
Suomalainen valokuvaaja ja taiteilija kuoli pitkäaikaiseen sairauteen 72-vuotiaana. Denise Grünstein oli pioneeri, joka osaltaan muotoili taidevalokuvauksen uutta suuntaa, sanoo hänen galleristinsa Michael Storåkers.
Titan-sukellusveneessä kuollut teini-ikäinen Suleman Dawood aikoi ratkaista Rubikin kuution 3 700 metriä meren pinnan alla.
Apulaispormestari Paavo Arhinmäki (vas) jäi kiinni graffitin teosta juhannusaattona.
Isoissa kaupungeissa kohtuuhintaisen asumisen turvaaminen on keskeistä työvoimapulan selättämiseksi.
Victor Wembanyama ei vahvista Ranskaa MM-kisoissa.
Käräjäoikeus tuomitsi tammikuussa kaksi HS:n toimittajaa turvallisuussalaisuuden paljastamisesta.
Helsingin Sanomien kysely paljastaa, että siipeilijät ovat mökkivieraista ikävimpiä. Erityisen vaikeaksi kustannusten jakamisesta puhuminen koetaan läheisten kuten omien lasten kanssa.
Jere Virtanen lähtee Manchester Unitedin matkaan Yhdysvaltoihin, mutta suurempaakin voi olla vielä luvassa.
Kela on arvioinut asiakkaidensa yksittäisten pelivoittojen toistuvan myös myöhemmin.