Tennis | Ruusuvuoren parin ura päättyi tappioon
Ruusuvuori ja Anett Kontaveit hävisivät ensimmäisen kierroksen ottelunsa Wimbledonin sekanelinpelissä.
Ruusuvuori ja Anett Kontaveit hävisivät ensimmäisen kierroksen ottelunsa Wimbledonin sekanelinpelissä.
Kalle Rovanperä kilvoittelee Suomen MM-rallissa Toyotan tallipäällikköä Jari-Matti Latvalaa vastaan.
Poliisin esitutkintamateriaalista käy ilmi, että taposta syytetyn pojan tyttöystävä etsi netistä apua henkirikoksen aiheuttamaan ahdistukseen.
Sinilevää on 7. heinäkuuta havaittu pääkaupunkiseudulla kuudella uimarannalla.
Päätös on herättänyt kysymyksiä alkoholipolitiikasta, joka nojaa Systembolagetin monopoliasemaan. Ruotsin sosiaaliministeri totesi, että tuomiota ja sen vaatimia jatkotoimia tullaan analysoimaan.
Kalliolan Setlementti päätti peruuttaa Aito avioliitto ry:n tapahtuman tiloistaan kahden viikon varoitusajalla. ”Lyhykäisyydessään sanoisin, että arvot ovat tekoja”, kommentoi Kalliolan Setlementin toiminnanjohtaja Heidi Nygren.
Tuore hallitus haluaa antaa ensimmäiset työmarkkinauudistuksensa eduskunnan syyniin syksyllä.
Serie A muutti sekä mestaruuden että putoamiskarsinnan sääntöjä.
Toyota toi markkinoille sähköauto bZ4X:n, jossa oli paljon ongelmia. Nyt tulee auton identtinen sisarmalli Subarulta. Uskaltaako jälkimmäisen tekemän version nyt hankkia?
HS:n uutiskooste kertoo perjantain tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta. Päivittäinen kooste ilmestyy arkisin kello 17.
Vietnam asetti Barbie-elokuvan esityskieltoon siinä näkyvän ”maailmankartan” yksityiskohdan vuoksi. Filippiinit harkitsee seuraavansa Vietnamin esimerkkiä.
Suomelle on tärkeää saada Ruotsi Naton jäseneksi viipymättä, tasavallan presidentin kanslian tiedotteessa todetaan.
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko nostaa esiin huolen hallituksen toimintakyvystä, kun tilanne Venäjällä on arvaamaton.
Työllisten määrä kasvoi Yhdysvalloissa 209 000:lla kesäkuussa, mutta jäi ekonomistien odotuksista. Työttömyysaste laski 3,6 prosenttiin.