HS:n uutiskooste kertoo päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta. Päivittäinen kooste ilmestyy arkisin kello 17
Taylor Swiftin keikkalippuja jonotti Ticketmasterissa yli miljoona fania. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun palveluun kohdistuu negatiivista huomiota.
Suomen kansallismuseolla lienee käynnissä Suomen pisin muutto. Neljä vuotta sitten alkanut muutto jatkuu vielä ensi vuoden loppuun saakka.
Vitor Roque siirtyy seuraan kaudeksi 2024–2025.
Kesäkuussa HSL lipunmyynnistä kertyi yli 31 miljoonaa euroa, kun vuoden 2019 toukokuussa tuloja oli 29 miljoonaa.
Jono Suomenlinnan lautalle kulki melkein koko Kauppatorin pituudelta.
Venäläismedia muisteli Riikka Purran kirjoitusten ohella eduskunnan puhemiehen Jussi Halla-ahon aiempia kommentteja, jotka koskivat venäläissotilaiden tappamista.
Psykiatri Hannu Lauerman mukaan aggressiivista tekstiä internettiin kirjoittava tavoittelee yleensä arvostusta tai mielihyvää. Aggressiivisuus ei ole vastustamaton vietti, vaan tapa reagoida.
Helsinki Cup kertoo viestivänsä liikenteen poikkeusjärjestelyistä mahdollisimman hyvin turnauksen osallistujille. Aikataulujen venymisen ei kuitenkaan suhtauduta liian vakavasti.
Oikeus langetti raiskauksesta ehdottoman vankeustuomion.
Taiteilijan konsertointi Venäjällä voi nyt perua kutsun Suomeen.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
YK:n ihmisoikeusneuvostossa olevat EU:n jäsenmaat äänestivät Koraanin polttamisen tuomitsemista vastaan.
Yksinsoutaja Jari Saario ajautui monta päivää suunnilleen kohti Grönlantia. Nyt hän nauttii aurinkoisesta säästä ja soutaa takaisin suunnitellulle reitille.
Keskuspankin ja ekonomistien tarkkaavaisesti seuraama pohjainflaatio oli kesäkuussa 4,8 prosenttia.
Emeritaprofessori Liisa Steinbyn mukaan Milan Kundera korosti tuotannossaan yksilön kokemusta. Hän ei ollut ideologinen kirjailija, vaikka häntä on usein määritelty poliittiseksi kirjailijaksi.