Ville Myllyrinne sanovansa onnekas päästyään alkujaan itähelsinkiläisenä yksinhuoltajan poikana nykyiseen pisteeseen.
Helsingin eläinpelastusyksiköllä oli torstaina tavallista kiireisempi päivä, pelastuslaitokselta kerrotaan. Muun muassa kaksi lintua livahti Pyhän Henrikin katedraaliin.
Pikkubussi ja henkilöauto kolaroivat iltapäivällä Pälkäneellä. Kuusi ajoneuvojen kyydissä ollutta on viety jatkohoitoon.
Fortum kertoo aloittaneensa prosessin, jossa se yrittää saada takaisin rahojaan Venäjältä.
Ilona Mononen kilpailee loppuillasta 5 000 metrin finaalissa.
Mitali on Ojanahon ensimmäinen aikuisten arvokisoissa.
Tennisliitto antoi kahden viikon mittaisen pelikiellon naispelaajalle.
Valtiovarainministeri Riikka Purraan (ps) yhdistetyt rasistiset kirjoitukset ovat luoneet vakavan ja poikkeuksellisen tilanteen, sanoo eduskunnan toinen varapuhemies Tarja Filatov (sd).
Helsinki-Vantaan matkalaukkuhihnoilla on ollut keskiviikkoiltapäivällä ”poikkeuksellisen paha” ruuhka.
Saattueessa on yhteensä jopa 40 ajoneuvoa.
Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi 37-vuotiaan miehen yli seitsemän vuoden vankeuteen naisen ja lapsen raiskaamisesta.
Al-Nassrilla on maksamattomia siirtokorvauksia.