Elena Kulitšenko saavutti Kyproksen historian ensimmäisen kultamitalin alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa.
Eläintarha ilmoitti brasiliansateenkaariboan katoamisesta viime viikon torstaina. Käärme ei ole ihmisille vaarallinen.
Perussuomalaisten kannatus on hieman laskenut, mutta mittauksen muutokset ovat maltillisia.
Opposition vastustama perustuslakiuudistus sallisi Venäjän tukeman presidentti Faustin-Archange Touadéran pyrkiä kolmannelle kaudelle.
Tavarataloyhtiö kertoo valuuttakurssivaihteluiden vaikuttaneen negatiivisesti sen liikevaihtoon. Suhteellisten myyntikatteiden vahvistuminen nosti arviota oikaistusta liiketuloksesta.
Valmetin Siemens AG:lta ostama prosessikaasukromatografia-liiketoiminta on alansa markkinajohtaja.
Lämpötilat ovat tiistaina 20 asteen paikkeilla.
Kansliapäällikkö Pekka Timosen mukaan päätöksen taustalla ei ollut poliittista ohjausta.
Meteorologit arvioivat, että Euroopan korkein mitattu lämpötila 48,8 astetta voidaan ylittää lähipäivinä.
Miehen kuolinsyytä tutkitaan edelleen, mutta tapauksessa ei epäillä rikosta, kertoo Svenska Yle. Miehen arvellaan kuolleen luonnollisiin syihin viime syyskuussa.
Norjan tietosuojaviranomainen katsoo, että Meta käyttää lainvastaisesti käyttäjädataa kohdennettuun mainontaan.
Oripäässä tapahtui maanantaina kahden henkilöauton nokkakolari. Yksi ihminen kuoli ja toinen loukkaantui.
Suojelupoliisi tekee turvallisuusselvitykset päättäjien avustajista, mutta ei päättäjistä itsestään.
HS:n uutiskooste kertoo maanantain tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta. Päivittäinen kooste ilmestyy arkisin kello 17.
Yhdysvaltain ilmastolähettiläs John Kerry matkusti Pekingiin keskustelemaan kiinalaiskollegansa Xie Zhenhuan kanssa. Odotukset neuvottelujen annista ovat vaatimattomat, mutta jo puheyhteyden korjaaminen on tärkeä alku.
Noin 300 mielenosoittajaa kokoontui Berliinin Olympiastadionin edustalle vastustamaan Rammsteinin konsertteja.
Asukkaat pelkäsivät asuntorakentamisen alkavan ilman luontoselvityksiä.