Takaisinvedot | Auringonkukansiemenissä todettu liikaa homemyrkkyä
Okratoksiini A:n syöminen ei aiheuta välitöntä vaaraa, mutta pidempiaikainen altistuminen suurille määrille sitä voi aiheuttaa esimerkiksi munuaisvaurion tai syöpää.
Okratoksiini A:n syöminen ei aiheuta välitöntä vaaraa, mutta pidempiaikainen altistuminen suurille määrille sitä voi aiheuttaa esimerkiksi munuaisvaurion tai syöpää.
Lionel Messi pelaa ensimmäistä kertaa Inter Miamin paidassa todennäköisesti perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomen aikaa.
Ex-presidentti raastupaan juuri republikaanien esivaalin ratkaisuhetkillä.
Lintuinfluenssan takia kanatiloilla ollaan erityisen tarkkana, ettei rehuputkissa ole reikiä eikä kanalan ympäristössä ole mitään luonnonlintuja houkuttelevaa.
Turkki voisi käyttää halutessaan Tukholman Koraani-protesteja Ruotsin Nato-jäsenyyden viivyttämiseen yhä, arvioi Turkki-asiantuntija Anu Leinonen. Hän pitää tätä kuitenkin epätodennäköisenä.
Täyssähköinen avolava-auto Maxus T90 on kallis rakennelma, joka tuntuu harrastajan tekemältä.
HS:n uutiskooste kertoo päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta. Päivittäinen kooste ilmestyy arkisin kello 17.
Poliisi pyytää havaintoja törkeästä ryöstön yrityksestä, jossa yksi ihminen loukkaantui lievästi.
Viruslinjassa on tapahtunut muunnos, joka helpottaa sen leviämistä lintujen lisäksi nisäkkäissä. Kyseisen muuntumisen ei kuitenkaan tiedetä lisäävän viruksen kykyä tarttua ihmiseen.
Torstaina äkillisesti kuollut urheiluselostaja Juha Jokinen nautti suurta arvostusta tennisväen keskuudessa.
Mönkijän ja kuorma-auton kolari tapahtui Pirttikyläntiellä Laitilassa perjantaina. Mönkijän kuljettaja kuoli onnettomuuspaikalle.