Elokuvat | Barbie ja Oppenheimer keräsivät poikkeukselliset katsojaluvut – Finnkinon sivut ruuhkautuivat
Barbien ja Oppenheimerin ensi-iltaviikonloppu nosti kuluvan elokuvaviikon vuoden parhaaksi pelkän viikonlopun aikana.
Barbien ja Oppenheimerin ensi-iltaviikonloppu nosti kuluvan elokuvaviikon vuoden parhaaksi pelkän viikonlopun aikana.
Lando Norris kohelsi sunnuntaina palkintojenjaossa, ja Max Verstappenin pokaali hajosi.
Espanjan parlamenttivaalit päättyivät pattitilanteeseen, joka voi johtaa uusiin vaaleihin. Sitä ennen erityisesti kakkossijan saaneet sosialistit yrittävät vielä kovaa kaupankäyntiä muodostaakseen uuden vähemmistöhallituksen pienpuolueiden tuella.
Ary Borges teki kolme maalia ja syötti yhden kun Brasilia kukisti Panaman maalein 4–0.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Moni asia voi estää mieluisampaan tehtävään tai uudelle alalle hakeutumisen. Kerro HS:lle, miksi koet olevasi jumissa työssä, josta et pidä.
Poliisin mukaan kaupunkijunassa oli sen kaatuessa kymmenen henkilöä, mutta kukaan ei loukkaantunut vakavasti.
Olli Rehnin mielestä Nato-jäsenyyden ei pitäisi aiheuttaa uutta ”lautaskiistaa”. HS kysyi ehdokkaiden näkemyksiä presidentin ulkopoliittisesta vallasta.
Al-Hilal haluaa ostaa PSG:n tähden Kylian Mbappén 300 miljoonalla eurolla. Lähteiden mukaan Mbappé voisi saada Saudi-Arabiassa palkkaa jopa 700 miljoonaa euroa vuodessa.
Ilmatäytettyjen Italian maamerkkien lisäksi Little Italy -festivaalilla oli livemusiikkia, esimerkiksi klassisia italialaisia covereita, uutta italialaista poppia ja suomalaista lastenmusiikkia.
Brittiyhtye Coldplay esiintyy Helsingissä vuoden päästä. Lipuista ja hotelliöistä tullaan käymään kovaa kamppailua.
Mainostajat ovat kaikonneet Twitterin epävarmuuden ja kyseenalaisen maineen vuoksi.
Nicholas Hämäläinen on siirtymässä HJK:n riveihin.
Suosituilla äkkilähtösivuilla ei ole mainintaa Rodoksen maastopaloista, joita on sammutettu jo viikon.
Hämeen poliisi pyytää havaintoja Mellakka-festivaalin yhteydessä tapahtuneesta epäillystä seksuaalirikoksesta.
Viime viikolla myös Ruotsissa tehdyt Koraanin polttamiset ja tallomiset suututtivat muslimimaailman.
Ulkoministeriön kuluista suurin osa tuli Iltalehden mukaan mediajärjestelyistä.