Yleisurheilu | Lotta Kemppisen mestaruus tuli vaikeuksia väistellen: ”Olo kuin Matrix-tyypillä”
HIFK:n pikajuoksijan ajatukset ovat jo ensi kaudessa.
HIFK:n pikajuoksijan ajatukset ovat jo ensi kaudessa.
Santeri Örn voitti miesten 100 metrin SM-kultaa Kalevan kisoissa Lahdessa.
Suomalaispankit OP ja Nordea pysyisivät pääomavaatimusten yläpuolella, vaikka niiden toimintaympäristö heikkenisi merkittävästi, selviää Euroopan pankkiviranomaisen tekemästä stressitestistä.
Iltalehti julkaisi torstaina 27. heinäkuuta 2023 kaksi juttua Bakari Diarran vaateyhtiön Vitunleija Oy:n veroveloista. Iltalehti uutisoi torstaina, että yrittäjä Bakari Diarran vaateyhtiö Vitunleija Oy on joutunut syviin taloudellisiin vaikeuksiin ja että Verohallinto hakee ulosotolla yhtiöltä yhteensä 8 342 euroa. Tämä ei pidä paikkaansa.
Weecos-kaupan perustajat etsivät yritykselleen ostajaa. Yrityksellä oli vuodelle 2022 merkittyjä maksamattomia veroja, jotka on yrittäjän mukaan sittemmin maksettu.
Britanniassa ensimmäiset syytteet Spaceya vastaan nostettiin kesällä 2022. Syytteet johtuivat tapauksista, joiden väitettiin tapahtuneen Spaceyn ollessa Lontoon Old Vic -teatterin taiteellinen johtaja.
Valtteri Bottas oli formula ykkösten Belgian gp:n aika-ajoissa 14:s.
Lotta Henttalan hylkäys johtui tilanteesta, jossa hänen kätensä nojasi autoon.
Arkkipiispa kritisoi kannanotossaan myös rasististen kommenttien perustelua sananvapaudella.
Venäjän ja Afrikan välinen huippukokous päättyi Pietarissa perjantaina.