Kolari Kehä III:lla | Vene putosi ajotielle Vantaalla, liikenne palautunut normaaliksi
Torstai-illan onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Liikenne palautui normaaliksi illalla.
Torstai-illan onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Liikenne palautui normaaliksi illalla.
Terroristijärjestö vahvisti samalla, että järjestön entinen johtaja on kuollut taisteluissa.
Salaliittosyytteiden mukaan Trump yritti muun muassa kumota vuoden 2020 presidentinvaalien tuloksen.
Sambian päävalmentajaa Bruce Mwapea on syytetty jo aiemmin seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Euroopan pankkivalvojan mukaan paikallisten viranomaisten pitäisi varmistaa, että pankkien suunnitelmat äkillisen likviditeettitarpeen varalle ovat riittäviä.
Jos näpit eivät pidä, mikään ei nouse.
Ensi viikon alussa Suomea saattaa riepotella poikkeuksellisen voimakas rajuilma. Esimakua ukkosmyrskystä saadaan osassa maata jo perjantain vastaisena yönä.
Helsingin päättäjät ovat huolissaan matalapalkkaisten työntekijöiden joukkopaosta, jos asumisen hinta nousee kestämättömästi.
Pikavauhtia paikalle ennättänyt pelastuslaitos pelasti ihmisen palavan luhtitalon parvekkeelta Helsingin Malmilla.
Jari-Matti Latvala pukeutuu viikonvaihteessa viimeistä kertaa sotisopaan, jossa hän viihtyi vuosikymmenen ajan.
Vaikka Mika Aaltola on hyvin tunnettu, puolueen tuen puuttuminen vaikeuttaa hänen kampanjaansa, arvioi politiikan tutkija Jenni Karimäki Turun yliopistosta.
Tiistaina Ruokavirasto linjasi, että kaikki minkit lopetetaan turkistarhoilta, joilla todetaan lintuinfluenssatartuntoja.
Suomen MM-ralli alkaa torstaina Jyväskylässä Harjun erikoiskokeella.