Ilmailu | Naton tiedustelukoneet kiertelevät nyt yksi toisensa jälkeen Suomen yllä – Tästä on kyse
Ainakin kolmena päivänä tällä viikolla Suomen ilmatilassa on lentänyt ulkomaisia tiedostelulentokoneita.
Ainakin kolmena päivänä tällä viikolla Suomen ilmatilassa on lentänyt ulkomaisia tiedostelulentokoneita.
Palomestari muistuttaa varovaisuudesta liikenneonnettomuuspaikalla.
Helsinki haluaa mahdollisuuden tukea aiempaa enemmän juuri helsinkiläisten joukkoliikenteen käyttöä.
Joukko kansalaisaktivisteja valmistelee hallituksen vastaista mielenosoitusta syyskuulle, eduskunnan kauden alkuun.
Axel Disasi siirtyy Ranskan liigan Monacosta Chelseaan.
Työvoimapulasta kärsivälle alalle Helsinkiin houkutellaan työntekijöitä tarjoamalla töitä ilman lomia. Ehtoina on sopeutumiskyky ja oma auto.
Pienpanimo Orava Brewing on asetettu konkurssiin. Yritys on valmistanut muun muassa hapanoluita.
Meg 2: The Trench tarjoaa kesävälipalaksi huvittavan pöhköä toimintariehaa.
Henkilöauto sinkoutui osumasta ojan pohjalle katolleen ja vaurioitui, poliisi kertoo. Alustavan tiedon mukaan henkilöautossa yksin ollut kuljettaja loukkaantui vain lievästi.
Mystinen hahmo myllypurolaisella hiekkatiellä paljastui jatkokehitellyksi taidekoulun päättötyöksi. Kuvataidekoulun opettajaa ilahduttaa se, että teos on lähtenyt koulusta maailmalle.
Vantaan Tikkurilassa sijaitsevan Vinteron ravintoloitsijat avaavat uuden paikan syyskuussa.
Uusi teos käsittelee Juha Leiviskän 2000-luvun tuotantoa ja tarjoaa pätevät analyysit tämän arkkitehtuurin suhteesta barokkiin ja musiikkiin.
Italiassa valtiollisiin tahoihin kohdistettu kunnianloukkaustuomio voi johtaa tuhansien eurojen sakkoihin ja jopa vankeuteen. Mediajärjestöt kritisoivat Italian tiukkaa kunnianloukkauslainsäädäntöä ilmaisunvapautta rajoittavana.