Kirja-arvio | Romaani 1800-luvun runoilijan perheestä on samalla kertaa moderni ja ihastuttavan epookkinen
Vappu Kannaksen toinen historiallinen romaani vie intohimoihin ja juonitteluihin Emily Dickinsonin ympärillä.
Vappu Kannaksen toinen historiallinen romaani vie intohimoihin ja juonitteluihin Emily Dickinsonin ympärillä.
Avatessaan seiniä ikkunoiksi arkkitehtuuri voisi ottaa huomioon, että myös kirjat tarjoavat valoa.
Coldplayn konserttilippujen jahtaaminen ja pökerryttävät hinnat tekivät dynaamisen hinnoittelun näkyväksi Suomessa.
Virtavesillä on keskeinen merkitys Suomen asutus- ja elinkeinohistoriassa, energiantuotantoa ja liikennettä unohtamatta.
Monessa maassa on helppo ajaa liikennevaloihin autolla tai ylittää katu kävellen, kun näytöstä näkee jo kaukaa sekuntimäärän.
Suomi on turvallinen, hyvä ja vauras maa. Silti on vakavissaankin pakko kysyä, mihin asti olemme valmiita luopumaan yhteisen hyvän tavoitteistamme ja todistamaan perusoikeuksien vastaista radikalisoitumista kuin sitä muka ei olisikaan.
Hannele Gabrielsson, 53, on yksi monista, jotka etsivät kumppania maksullisen ”artesaanideittailun” keinoin. Pariterapeutin mukaan turhautuminen deittisovellusten vaihtoehtojen paljouteen on aito ilmiö.
Geopoliittisen tilanteen kehittyessä on vain ajan kysymys, että finanssimarkkinoiden kestävyyttä arvioidaan uusiksi myös pörssin näkökulmasta.
Vammaisten työllistymiseen tarvitaan rakenteellisia keinoja.
Vielä vuosi sitten Uniperin peli näytti pelatulta. Saksan kansallistama energiayhtiö on kuitenkin tänä vuonna palannut tekemään vahvaa tulosta. Olisiko Fortumin kannattanut sittenkin pitää entisestä tytäryhtiöstään kiinni?
Heinäkuussa menehtynyt kirjailija Miki Liukkonen teki keskusteluohjelmaansa rohkeasti omalla tyylillään ja uskalsi esittää vaikeitakin kysymyksiä.
Sunnuntai on mainio urheilupäivä.
Ikääntyneitä kohdellaan liian usein passiivisina holhottavina, ei aktiivisina toimijoina.
Puita ja ihmisiä erottaa se, että meidän ei tarvitse pudottaa lehtiämme, jotta voisimme kasvattaa ne uudelleen paremman kasvukauden aikana.