Kirjat | Uutuuskirja: NBA-tähti halusi Susijengin mukaan, mutta Henrik Dettmann teki kovan päätöksen
NBA-tähti Drew Gooden oli tyrkyllä Suomen MM-kisajoukkueeseen 2014.
NBA-tähti Drew Gooden oli tyrkyllä Suomen MM-kisajoukkueeseen 2014.
Imran Khanin puolustus on valittanut lauantaina annetusta vankilatuomiosta. Hän yrittää vapautua takuita vastaan.
Hankoon tiistaina tulleiden surffaajien keskuudessa tuntuu vallitsevan yhteisymmärrys: harrastamaan pääsee vain harvoin ja silloin, kun pääsee, se on todella hankalaa.
SE-nainen Sara Lappalainen jäi Eveliina Määttäsen ja Veera Mattilan taakse. Lappalainen sanoi sortuneensa ”junnumaiseen höntyilyyn”.
HS:n toimittaja ja kuvaaja hyppäsivät Yango-taksin kyytiin ja ajoivat sillä Sanomatalolta Kumpulaan ja takaisin. Taksinkuljettajana vuoden toiminut Emmanuel Nyanchi ei ollut kuullut Venäjän uudesta taksilaista.
Korhosen saavutusten superviikko päättyi uuteen lyöntiennätykseen.
Kerrostalon katon sääsuojana toiminut suojakate putosi leikkipuiston päälle. Tilanteessa ei sattunut henkilövahinkoja.
HS:n toimittajan Jussi Sippolan mukaan Åren tulvatuhojen raivaustyöt jatkuvat. Kylään odotetaan kovia rankkasateita myös ensi yöksi.
Sega kertoo lopullisesta tuloksesta arviolta 10. elokuuta.
Ylen mukaan törkykampanjan kohteeksi joutunut aloite keräsi pitkän listan nimiä, jotka sisälsivät rasistista kieltä ja natsiviittauksia.
Veneilijä meni maihin Vanhankaupunginkosken Matinkaaren sillan kupeessa.
Olvi ei kuitenkaan kerro, mikä on tarkastuksen lopputulos.
HS:n keväällä julkaistun eduskuntavaalikoneen vastausten perusteella hallituspuolueet suhtautuvat turkistarhaukseen myönteisemmin kuin oppositio. ”Asiassa olisi syytä edetä kannusteiden ja kehittyvän sääntelyn eikä suoran kiellon kautta”, perusteli pääministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo näkemystään tuolloin.