Ranska | Alustava tutkinta: Palaneessa lomakodissa ei noudatettu turvallisuusmääräyksiä
Vammaisia ihmisiä auttava yhdistys vuokrasi asuntoa, jossa oli esimerkiksi vääränlaiset palohälyttimet.
Vammaisia ihmisiä auttava yhdistys vuokrasi asuntoa, jossa oli esimerkiksi vääränlaiset palohälyttimet.
Flow-festivaalilla esiintyvän uusseelantilaisen Lorden ensimmäiset albumit uudistivat 2010-luvun popmusiikin sointia. Vasta 26-vuotiaalla tähdellä on takanaan jo kymmenen vuoden ura.
Suomalaiset kahmivat mitaleita EM-yleisurheilussa.
Tulkinta siitä, onko vapaana kulkeva kissa jätetty heitteille herätti kiivasta keskustelua Itä-Suomen poliisilaitoksen Facebook-sivulla.
Dagens Industrin mukaan SBB muutti osavuosikatsauksensa talouslukuja mutta ei tiedottanut asiasta.
”En ole nähnyt puuta kolmeen vuoteen”, Kiinassa kolme vuotta sitten pidätetty Cheng Lei kuvaili Australialle osoitetussa kirjeessään.
Lauren James sai kahden ottelun pelikiellon Nigeria-pelin tapahtumista.
Pingviinilaji kärsii muun muassa ravinnon niukkuudesta, mikä johtuu ympäristön muutoksista ja liikakalastuksesta.
HS:n uutiskooste kertoo torstain tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta. Päivittäinen kooste ilmestyy arkisin kello 17.
Uutisraportti-podcastissa käsitellään ja analysoidaan tämän viikon kolme tärkeintä uutista.
Hollywood-näyttelijöiden ja -käsikirjoittajien suurlakko on pysäyttänyt elokuva- ja televisioalan tuotannot lähes kokonaan.