Deittisovellus Tinderin työntekijä kertoi käyttävänsä Chat GPT:tä hauskojen kalenterikutsujen kirjoittamiseen.
Kiina on kärsinyt kesän aikana useista sään ääri-ilmiöistä, kuten tulvista, rankkasateista ja ennätyshelteistä.
Robert Helenius ja Anthony Joshua iskevät kohuottelussa lauantaina.
Yllättäen konkurssiin ajautuneen Kvääristön toiminnalle etsitään jatkajaa Instagram-päivityksen avulla.
Kiinan hintojen aleneminen auttaa inflaation nujertamisessa, mutta Suomen vienti kaipaa Kiinan nopeampaa talouskasvua.
HS:n kyselyyn vastanneet Hekan asukkaat kritisoivat kaavailtuja vuokrankorotuksia.
Mediatietojen mukaan Bayern maksaa Kanesta bonuksineen yli sata miljoonaa euroa.
Japanissa tuoksuvalmuskan kilohinta voi olla jopa satoja euroa. Se ei ole kovin harvinainen sieni Suomessa, Suomen sieniseuran puheenjohtaja kertoo.
Kreikka joutuu pärjäämään MM-turnauksessa ilman suurinta tähteään Giannis Antetokounmpoa.
Hyökkäys tapahtui torstaina lähellä Irakin rajaa.
Munkkiniemen ympäristöön kaavaillaan suuria muutoksia.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Roihuvuorelainen teeyrittäjä kertoi Facebookissa, ettei saa tarpeeksi paikallisia asiakkaita. Kun hän kysyi, mikä on pielessä, Roihuvuoren asukkaat vastasivat.
Analyytikon mukaan Lehdolla on alle puoli vuotta aikaa saada aikaan merkittäviä muutoksia. Lehdon toimitusjohtajan mukaan mahdollista konkurssia ennen on vielä ”niin monta vaihtoehtoa” jäljellä.
Miesten Kakkosessa pelaavan Ilves-Kissojen jalkapalloharjoituksiin kutsuttiin poliisi torstai-iltana.
Ruotsissa katosi heinäkuun lopulla kaksi 14-vuotiasta poikaa, joista toinen löydettiin myöhemmin kuolleena. Viranomaiset tutkivat sitä, ovatko katoamiset yhteydessä toisiinsa.
Tietokirja ystävyydestä, ranskalainen pop-ooppera ja newyorkilaisia pariskuntia jututtava Instagram-sivusto tarjoavat lohtua romanttiseen juurettomuuteen ja hiipuvaan suveen.