Yle kohteli erikoisella tavalla suoritusta, joka jää yhdeksi suomalaisten kovimmista.
Ajatus onnesta hehkuvasta odottavasta äidistä ei pidä läheskään kaikkien raskaana olevien ihmisten kohdalla paikkaansa. Joillekin raskausaika on yhtä painajaista, vaikka raskaus olisikin toivottu.
Budapestin MM-kisoissa kilpaillaan stadionilla, joka rakennettiin lauantaina alkaneisiin kisoihin.
Poliisi kaipaa havaintoja noin 65-vuotiaasta miehestä, joka katosi 17. elokuuta iltapäivällä. Poliisi kaipaa havaintoja 180-senttisestä, noin 65-vuotiaasta miehestä, joka on ollut kateissa muutaman päivän. Miehellä oli katoamisaikaan päällään vaaleat sairaalavaatteet , joissa on napit selässä ja hän liikkui ilman kenkiä. Miehellä on kihartavat, pitkähköt hiukset.
Kuvernöörin mukaan kyseessä oli todennäköisesti Venäjän ballistinen ohjus.
Ruuska pelasi lauantain kierroksensa seitsemän lyöntiä alle parin.
EU-komissio tiedotti lauantaina, että kaasuvarastot ovat jo 90-prosenttisesti täynnä ja valmius tulevaa talvea varten on hyvä.
Tunnetko elämää nähneet autot? HS:n visassa 20 kuvaa tyylikkäistä autoista, jollaisia ei enää näe missään.
Pääministeri Meloni kertoi hävenneensä turistien epärehellisyyttä ja maksaneensa ravintolalaskun omasta pussistaan.
Helsingin Sanomat matkusti 9N-yöraitiovaunun ensimmäisessä vuorossa Länsisatamasta Kallioon ja takaisin. Ilmalaan saakka yöratikalla pääsee vasta lokakuussa, kun tietyöt Pasilassa valmistuvat.
Osa asukkaista on jo odottanut katu-urakkaa, toisten mielestä hanke on ylimitoitettu.
Yhteiskunnallisena keskustelijana tunnetun Pontus Purokurun kääntökirja on ympäristöahdistuksen korkea veisu.
Kallioinen hävisi skeetin MM-finaalissa yhdellä pisteellä Kreikan Efthimios Mitasille.
Valentin Kononen iloitsi suojattinsa nappisuorituksesta, vaikka kisasta muodostuikin aivan erilainen kuin ennakkokaavailuissa uskottiin.