Lukijan mielipide | Talousajattelun opiskelu edistää taloudellista tasa-arvoa
Talousajattelun opiskelussa on huomioitava enemmän yritysten roolia.
Talousajattelun opiskelussa on huomioitava enemmän yritysten roolia.
Konkurssiin liitetään edelleen häpeää. Yrittäjiä on tuettava niin, ettei kukaan menetä terveyttään tai toivoaan konkurssin edessä.
Sotasyyllisyysnäkökulma vaikutti keskeisesti sodanjälkeisen Suomen henkiseen ilmapiiriin ja erityisesti suhteisiimme Neuvostoliittoon ja myöhemmin Venäjään.
Vaikka tiedämme, että pyörän kanssa matkustavat ilahtuisivat uusista pyöräpaikoista, valtaosa asiakkaistamme matkustaa ilman pyörää.
On jo aika luopua ajatuksesta, että synnytyskipu olisi välttämätön osa synnytystä.
Maa- ja metsätalousministeriössä pohditaan tiukennusta turkistarhojen valvontaan.
Ihmisille riittää, että he ovat vain yhtä hyviä kuin muut.
Palveluiden heikkeneminen ja syntyvyyden lasku kulkevat käsi kädessä.
Susijengi astuu alkavissa MM-kisoissa lähes täysin 2020-luvun pelaajapolven varaan. Pelaajapolvi on Suomen koripallohistorian lahjakkain. Jatkopaikka vaatii merkittävää onnistumista, muttei ole mahdoton, kirjoittaa Lauri Lehtinen.
Lauri Markkanen on perjantaina alkavissa MM-kisoissa Suomen kovissa liemissä keitetty supertähti. Markkanen, 26, kuvailee olevansa henkisesti nykyään kuin eri mies verrattuna parikymppiseen rokkikukkoon, joka valloitti EM- ja NBA-areenat.
Sasu Salin seuraa Shawn Huffia Susijengin kapteenina. Suomi on MM-kisojen alla uuden kujeilevan johtajansa käsissä.
Puheenjohtaja Annika Saarikko höyhensi perussuomalaisia keskustan kesäkokouksessa. Samalla hän väläytti puolueen voivan tukea hallitusta eduskunnan rasismitiedonannosta äänestettäessä. Tähän on looginen syy.
Yleisurheilun MM-kisojen lisäksi keskiviikon katsotaan myös muun muassa jalkapalloa ja pesäpalloa.
Sydämen asia(t) on taitavasti ohjattu ja käsikirjoitettu draama aikuisten parisuhdekuvioista.
Suomi kohtaa ensimmäisessä koripallon MM-alkulohkon kamppailussaan Australian perjantaina 25. elokuuta klo 11. Nelonen ja Ruutu+ näyttävät Suomen MM-pelit ja muita MM-otteluita suorina lähetyksinä.