Kansanedustaja Joakim Strandin (r) mukaan Rkp:n tulisi jatkaa nykyisessä hallituksessa, Hufvudstadsbladet kertoo.
Korkeushyppääjä Ella Junnila vastasi MM-revolveriin.
Keskisuomalaisen toimitusjohtajan mukaan negatiiviseen kehitykseen vaikutti merkittävästi mediamyynnin lasku erityisesti perinteisessä lehtimainonnassa.
Ehdokkaita pyydettiin nostamaan kätensä, jos he uskovat ihmisten olevan vastuussa ilmastonmuutoksesta. Yksikään ei nostanut kättään.
Päivystävä meteorologi on yllättynyt, että havaintoja on tullut eri paikoista samaan aikaan
Seiväshyppypaikka on muuttumassa Wilma Murron seiväshyppypaikaksi.
Suomalaiset ilmailualan asiantuntijat arvioivat Prigožinin surmakoneen videoita. Merkit eivät viittaa tekniseen vikaan.
Räjähdys tapahtui Hashemi-Nezhadin puhdistamossa.
Wagner on Putinille tärkeä paitsi Afrikassa myös Syyriassa, jossa sotilaiden kapinointihalut tukahdutettiin nopeasti.
Palkansaajaliikettä hiertävät hallituksen aikeet puuttua rivakalla aikataululla poliittisen työtaistelujen enimmäiskestoon, helpottaa irtisanomista sekä edistää paikallista sopimista yrittäjien ja elinkeinoelämän haluamalla mallilla.
Valtteri Bottas osallistui pyöräilykisaan Yhdysvaltain Coloradossa.
Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaos aikoo periä Elise Gymnasticsin tukia takaisin. Taustalla on valmentaja Laura Ahoseen liittynyt kurinpitomenettely, joka koski hänen toimintaansa maajoukkueessa.