Hälytys tapahtuneesta tuli pelastuslaitokselle ennen yhtätoista lauantaina aamupäivällä. Pelastuslaitoksen mukaan miehen vammat ovat vakavia.
En aio mistään hinnasta asettua Alisa Vainion kanssa poikkiteloin, kirjoittaa Joonas Kuisma.
Dolly Partonin tulkinnan lämpö auttaa kuuntelemaan vielä yhden Let It Be -version. Mukaan on saatu myös Paul McCartney ja Ringo Starr.
Kauhulla katselen vimmaa, jolla Helsingissä rakennetaan ja surutta tuhotaan kallioita ja metsiä.
Puoluekokouksessa taputetaan puheenjohtaja Sari Essayah uudelle kaksivuotiskaudelle. Hänelle ei ole haastajia.
Suomen suurimmat pankkikonsernit OP ja Nordea eivät käytännössä enää myönnä uutta lainaa turkistarhausliiketoimintaan. Tärkeimpänä syynä on alan huono kannattavuus.
Robert Helenius ei ole välttämättä antanut positiivista dopingnäytettä.
Kaksi kolmekymppistä miestä huijasivat rahoituslaitoksia ja yksityishenkilöitä tuhansien eurojen edestä.
Helsingin päästöt nousivat 12 prosenttia viime vuonna.
Nina Chydenius oli tyytyväinen suoritukseensa maratonin maalissa.
Espanjan jalkapalloliitto ja Espanjan naisten maajoukkue ovat avoimessa sotatilassa puheenjohtajan toiminnan takia.