Viro, Latvia, Liettua ja Puola vaativat Valko-Venäjää karkottamaan venäläiset palkkasotilaat maaperältään.
Jakob Ingebrigtsen kärsi Budapestin MM-kisoissa sairastelusta, mutta juoksi silti kaksi MM-mitalia.
Sotarikoksista epäillyllä venäläisellä Jan Petrovskilla on puolison opiskelupaikan ansiosta oleskelulupa Suomeen.
Myös aikuiskoulutustuki on tarkoitus lakkauttaa ensi vuonna elokuun alussa.
Donald Trumpin kohdalla ikä ei ole yhtä merkittävä kysymys, mutta yli puolet amerikkalaisista ilmoittaa, ettei voisi häntä äänestää.
Espanjan jalkapalloliiton puheenjohtajan Luis Rubialesin äidin mielestä hänen poikansa on ajojahdin uhri. Rubialesin eroa on vaadittu sen jälkeen, kun hän suuteli mestaruusjuhlissa naisten maajoukkueen tähtipelaajaa Jennifer Hermosoa.
Sähköautoista tunnettu BYD laajentaa repertuaariaan mobiilibisnekseen isolla yrityskaupalla.
Maajoukkueeseen tauon jälkeen palannut Eemi Tervaportti on Suomen kisajoukkueen ylivoimaisesti kokenein pelaaja.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Vaateliike Cos lopettaa Kämp Galleriassa 8. syyskuuta Helsingin ydinkeskustassa.
Kansainvälinen jääkiekkoliitto listasi jääkiekkomaajoukkueet.
Roihuvuoren kirsikkapuistosta on kevään ja kesän aikana viety kolme kirsikkapuuta. Kaupungin puuasiantuntijan mukaan ilmiö on tiedossa mutta ei kovin laajamittainen.
Tekninen ongelma sattui poikkeuksellisen vilkkaana matkustuspäivänä, sillä Britanniassa on maanantaina yleinen vapaapäivä.
Keskustan 1800-luvun puutalokorttelista on tehty kaavanvalmistelusopimus. Omistajan haluaa mahdollistaa tontille liike-, toimisto-, asuinrakentamista sekä hotellitoimintaa.