Tekijänoikeudet | Seura: Yli 1 700 suomalaista voi saada karhukirjeen pornon lataamisesta
Yli 1 700 suomalaista on syyllistynyt tekijänoikeusrikokseen ladatessaan tietokoneelleen aikuisviihdettä, kertoo Seura.
Yli 1 700 suomalaista on syyllistynyt tekijänoikeusrikokseen ladatessaan tietokoneelleen aikuisviihdettä, kertoo Seura.
EU on lähettänyt yhteensä 11 lentokonetta ja helikopterin auttamaan sammutustöissä.
Konkurssiin hakeutuneelta Jukkatalolta jäi kesken 50 rakennusprojektia. Yrityksen asiakkaat saattavat joutua etsimään taloilleen uuden rakennuttajan, mikä voi tulla kalliiksi.
Suomi päätti MM-kisojen alkulohkon kolmanteen selvään tappioon. Saksa murskasi Susijengin ja voitti lohkon puhtaalla pelillä.
Hallitus aikoo aloittaa yli 20 toimenpidettä, joissa lisätään yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.
Asuinkortteli rakennettaisiin Lahdenväylän viereen Malmin hautausmaata vastapäätä.
Helsingin yliopiston mukaan koulutus vastaa kasvaneeseen ilmastoasiantuntijuuden tarpeeseen eri sektoreilla. Monialaisiin opintoihin kuuluu esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja sen hillinnän tiedettä.
Valtiontalouden tarkastusviraston näkökulma on, että sääntelyn nykyinen taso ei riitä, sanoo valvontapäällikkö Jonna Carlson.
Huoli on suurempaa kuin kertaakaan barometrin kymmenvuotisessa historiassa.
Levottomuudet sytytti kesäkuun lopussa poliisin ampuman 17-vuotiaan algerialaistaustaisen nuoren kuolema Pariisissa.
Luonnonsuojeluyhdistys vaatii kaupunkia luopumaan merentäytöistä ja aurauslumen kaatamisesta mereen.
Lahden eteläpuolella Saksalassa palaa noin tuhaneliöisen hallirakennuksen kattorakenteet. Syyksi epäillään sähkövikaa.
Poliisit pidättivät Burning Mania vastustaneet mielenosoittajat aseella uhaten.
Ruotsalaislehden mukaan teksti poistettiin, koska ministeri ylitti valtuutensa liian tarkoin lupauksin. Ruotsin hallitus kannattaa silti yhä ydinvoiman lisäämistä.
Tulvalla ajamiseen liittyy monia riskejä. Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalaisen mukaan lätäkön pinta ei saa osua auton pohjaan.
Mika Ranta ei usko, että Voislav Torden on osallistunut Soldiers of Odinin toimintaan Suomessa.