Naantalin kaupunginvaltuustossa tehtiin viime viikon maanantaina aloite puheenjohtaja Vilhelm Junnilan luottamuksen selvittämiseksi.
Jyväskylä, Kuopio ja Lahti eivät päässeet sittenkään mukaan suurten kaupunkien yhteistyöallianssiin. ”Kovin etelä- ja länsipainotteista”, kritisoi Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Eskelinen.
Yhtye tunnetaan muun muassa All Star -hitistä, jonka voi kuulla vuoden 2001 Shrek-animaatiossa.
Helsingin poliisi vahvistaa, että poliisipartiot tutkivat väkivallantekoa Viikissä maanantai-iltana.
”Jännittävää nähdä meemit”, Scholz kirjoitti X:ssä.
Aiemman tuomion mukaan uhrit uskoivat miehen yliluonnollisiin kykyihin.
Generaattorin vikaantunut roottori on vaihdettu. Kakkosreaktorin odotetaan pääsevän täyteen sähköntuotantoon muutamassa vuorokaudessa.
Naisten Kansojen liigaa pelataan ensimmäistä kertaa.
Uimahallin vesijohtovedestä löydettiin legionellabakteeria 16. elokuuta otetuista näytteistä.
Pelastuslaitos eristi alueen torjuntatoimien ajaksi.