Saudi-Arabian Pro-liigan seurat tuhlasivat pelaajasiirtoihin tuhdisti rahaa.
Lakko Australiassa energiayhtiö Chevronin laitoksilla nosti Euroopassa maakaasun hintaa 13 prosenttia.
Popedan ja soololevyjen luoma duunari-Pate on muuttunut vähitellen armolliseksi hahmoksi, kirjoittaa musiikkitoimittaja Ilkka Mattila.
TPS:n edellinen voitollinen kausi oli 2013–14. Kymmenessä vuodessa seura on tehnyt tappiota yhteensä yli 16 miljoonaa euroa.
Esitutkinnan mukaan mies oli menossa kirves koholla kohti vilkasliikenteistä tietä, kun poliisi ampui häntä takareiteen.
Lauantaina pörssisähkön verollinen keskihinta on noin 0,9 senttiä kilowattitunnilta.
Svenska Teaternin Ronja Rövardotter on sävyiltään tumma ja visuaalisesti upea esitys Astrid Lindgrenin rakastetusta kirjaklassikosta.
Perjantaina tulee kuluneeksi tasan vuosi kuningatar Elisabetin kuolemasta. Samalla Charlesilla tulee vuosi täyteen kuninkaana. Nuorten brittiaikuisten enemmistö ei näe monarkialla tulevaisuutta, ja se on hovin suuri haaste, kirjoittaa HS:n Lontoon-kirjeenvaihtaja Annamari Sipilä.
Syyttäjä oli jo kerran päättänyt esitutkintojen lopettamisesta asiassa, mutta valtakunnansyyttäjä kumosi päätökset.
Malin armeijan mukaan jihadistit hyökkäsivät perjantaina lentokentälle Gaon sotilastukikohdassa maan pohjoisosassa.
Kalle Rovanperä ajaa Kreikan MM-rallissa kolmentena.
Entinen pääministeri Sanna Marin (sd) ilmoitti eronpyynnöstään torstaina. Asia tulee ensi viikon tiistaina täysistunnon päätettäväksi.
Riikka Purran mukaan myös kansanedustaja Eva Biaudet’sta on keskusteltu hallituspuolueiden puheenjohtajien kesken.
Kuvanveiston asiaa ajava Raimo Utriaisen taidesäätiö perusti juhlavuotensa kunniaksi elämäntyöpalkinnon.
Rehtorin mukaan nykylapset tarvitsevat lepoa, sillä arki somemaailmassa on niin nopeatempoista.
Lastani on nöyryytetty muun muassa pakottamalla nuolemaan kiusaajiensa kengänpohjia.
Suomen Lehdistö -sanomalehden päätoimittajan mukaan taustalla on yleismaailmallinen trendi: printin kysyntä vähenee.