HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Pohjainflaatio hidastui elokuussa 4,3 prosenttiin.
Entistä ylitarkastajaa syytetään liian suurista omavaltaisista hankinnoista ja ministeriön turvaluokitellun aineiston käsittelystä kotona oikeudetta.
Kuolleet lehdet palkittiin Cannesin elokuvajuhlilla Prix du Jury -palkinnolla.
Kanteleen päivän suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio.
Valtteri Bottaksen ura jatkuu varmuudella formula ykkösissä ainakin ensi kauden. Ja jossain vaiheessa hän aloittaa neuvottelut ensi kauden jälkeisestä ajasta.
Ylioppilaslehden päätoimittaja Adile Sevimli pahoittelee sitä, että juttu on aiheuttanut joillekin pahaa mieltä.
Suomalaisten ihannelapsiluku on tasan kaksi. Jos se toteutuisi, asuisi Suomessa vuonna 2040 yli miljoona lasta.
Joukkuevoimistelijat keskittyvät MM-kisojen sijaan seuraavaksi Italian maailmancupin kisaan.
Talking Heads -yhtyeen nelikko nähtiin Toronton elokuvafestivaalilla ensimmäistä kertaa yhdessä sitten vuoden 2002.
Sähkö on torstaina keskimääräistä kalliimpaa pitkin päivää. Illalla sähkön hinta voi olla moninkertainen tavanomaiseen verrattuna.
Käsittelyssä on myös kansalaisaloite sähkön hintakatosta.