Kiinassa Fiskarsin kasvua vetävät luksusmerkit. Niiden rinnalle torstaina kerrottu tanskalaisen Georg Jensenin 152 miljoonan euron kauppa sopii erinomaisesti. Toimitusjohtajan mukaan verkkokauppa ja omat myymälät vetävät yhä erinomaisesti, vaikka isot jälleenmyyjät ovat varovaisia.
Erik ten Hagia valehtelusta syyttänyt Jadon Sancho siirrettiin syrjään Manchester Unitedin ykkösjoukkueen toiminnasta.
Isku lävisti uhrin mahalaukun. Hätäleikkaus pelasti hengen.
Raportin mukaan Pohjois-Korea on murtautunut Suomen puolustusteknologian yrityksiin, mutta siitä ei käy ilmi, mistä yrityksistä on kyse.
Olen havainnut laulavani välillä alavireisesti, tunnustaa Jussi Raittinen 80-vuotisjuhlakonserttinsa alla.
Uutisraportti-podcastissa käsitellään ja analysoidaan tämän viikon kolme tärkeintä uutista.
YK:n mukaan uhrimäärä olisi voinut olla paljon pienempi, jos maassa olisi toimiva hallinto.
Energiatehokkuuden professori Jero Aholan mukaan nykyautoissa on niin paljon elektroniikkaa, että ne vioittuvat herkästi salamaniskusta.
Vain kolmisenkymmentä kameraa kuvaa myös alempia ylinopeuksia.
”Lähipäivinä euriborit saattavat vielä kohota, mutta pidemmän ajan kuluessa ne pikemminkin laskevat”, sanoo finanssiyhtiö Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich.
Presidentinvaalien historia tuntee monien ilmiöiden syntyjä ja lopahduksia kampanjoinnin aikana.
Mieskaksikon kostoretki äityi autoammuskeluksi Järvenpäässä.