Ympäri Helsinkiä on löydetty kuolleita pikkulintuja. Ruokavirasto kieltää yhteyden lintuinfluenssaan.
HS kysyy helsinkiläisten mielipiteitä kaduista, jotka eivät ole kaupungin kauneimpia.
”X-viestipalvelu, joka tunnettiin aiemmin Twitterinä” -hokema on toistunut uutisissa sen jälkeen, kun palvelun pääomistaja Elon Musk keksi yllättäen vaihtaa sen nimeä. Koska olen änkyrä, en aio noin höl…
Junaliikenteen ja ratapihan toimintojen aiheuttama meteli voi vaarantaa uuden asuinalueen asukkaiden terveyden. Viranomaiset vaativat kaupunkia muuttamaan kaavaa asukkaiden suojaamiseksi melulta.
Jari Saario suunnittelee jatkavansa soutua Britanniasta kohti Suomea loppuviikosta. Reitti kuitenkin vaihtui hieman.
Sormenjälkitiedot olisivat mahdollisesti saatavilla kaikkein vakavampien rikosten selvittämiseen.
Helsingin lähiöissä maailma muuttuu nopeammin kuin mihin on totuttu.
Nainen seurueineen söi kiinalaisessa ravintolassa ja lähti maksamatta. Kun ravintolan omistaja yritti estää seuruetta lähtemästä, nainen ajoi autolla omistajan jalan yli.
Pidätettäviksi määrättyjä epäillään huonosta hallinnosta ja laiminlyönneistä.