Kaupat | Kaupat kertovat mitä tapahtuu, jos työntekijä vie hävikkiruokaa kotiinsa – Jos olet töissä kaupassa, vastaa kyselyyn
HS kysyi isoilta ruokakauppaketjuilta, miten hävikkiruokaa käsitellään.
HS kysyi isoilta ruokakauppaketjuilta, miten hävikkiruokaa käsitellään.
Poliisi tutkii Huittisten ABC:llä perjantaina tapahtunutta törkeää pahoinpitelyä ja pahoinpitelyä.
Maailman terveysjärjestö WHO on varoittanut, että denguekuume ja muut hyttysten leviämät virustaudit tulevat lisääntymään ilmastonmuutoksen myötä.
Vahingossa muumioidun miehen henkilöllisyys onnistuttiin selvittämään vasta hiljattain.
Vuokranantajalle tärkeintä on vuokrasopimuksen noudattaminen, vuokran maksu ajallaan sekä huoneistosta huolehtiminen riittävän hyvin.
Huittisten lapsisieppauksen epäilty tuli Helsinkiin linja-autolla. Satakunnan liikenteen liikennepäällikkö kertoo HS:lle näyttävästä poliisioperaatiosta.
Aija Anderssonin viimeinen blogijulkaisu oli runokuva, joka julkaistiin maanantaina Anderssonin kuoleman jälkeen, kuten hän itse toivoi.
Sillan uusiminen tulee kestämään 2,5–3 vuotta, jonka aikana autoilulle on käytössä vain yksi kaista suuntaansa ja jalankululle ja pyöräilylle yksi väylä.
Lasse Lempainen operoi PSG:n 21-vuotiaan Nuno Mendesin takareisivamman perjantaina.
Sunnuntaina julkisuuteen tullut tieto vakavista rikoksista on puhuttanut huittislaisia. Aiemmin viikolla tehdyt havainnot poliisin toiminnasta ovat saaneet mahdollisen selityksen.
Eläinlääkärikuluista voi muodostua koiran elinaikana valtava potti. Taloudellista riskiä voi kuitenkin pienentää ennen kuin pentu edes tulee perheeseen.
Äänestysoikeudesta oli kiistaa, poliisi selvitti tilannetta ”hyvässä yhteishengessä”