Pääkirjoitus | Nobel-komitea muistuttaa Iranin karmeasta ihmisoikeustilanteesta
Nobelin rauhanpalkinnon tänä vuonna saava Narges Mohammadi on keskeinen toimija iranilaisten taistelussa vapauksien puolesta.
Nobelin rauhanpalkinnon tänä vuonna saava Narges Mohammadi on keskeinen toimija iranilaisten taistelussa vapauksien puolesta.
HS kysyi Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoilta, mitä mieltä he ovat vuokralääkärifirmojen toiminnasta ja miltä julkinen terveydenhuolto työpaikkana näyttäytyy.
Hallituksen suunnittelemien rajoitusten vaikutus lakkopäivien määrään, työllisyyteen ja bkt:hen on vähäinen, käy ilmi HS:n näkemästä työ- ja elinkeinoministeriön alustavasta vaikutusarviosta.
Venäläismiestä epäillään terroristiryhmän toimintaan osallistumisesta ja terroristiryhmän toiminnan muusta tukemisesta.
Venäjä on kehittänyt ydinkäyttöistä ja hyvin matalalla lentävää ohjusta, joka on Putinin mukaan ”lyömätön”.
Neliosainen dokumenttisarja David Beckhamista löytää Beckhamin pariskunnasta sympaattisen puolen.
Vastoinkäymisten vahvistama taitoluistelija Emmi Peltonen aikoo jatkaa seuraaviin olympialaisiin.
Konsernin kassavirta ei kestänyt velkarahalla ostetun Lexingtonin aiheuttamia korkokuluja, hallituksen puheenjohtaja Risto Voutilainen kertoo.
15-vuotias poika löi opettajaansa kyynärpäällä kylkeen niin lujaa, että opettajalta murtui kaksi kylkiluuta.
Norjalainen Jon Fosse kirjoittaa vähemmistökielellä, jota käyttää kirjakielenään Norjassakin vain harva.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Venäjän hallituksen päätös purkaa kaksi viikkoa sitten asetettuja vientirajoituksia.
Venäläinen yleisö kiinnitti aivan eri asioihin huomiota presidentti Putinin puheessa kuin länsiyleisö.
Uutistoimisto Reutersin lähteiden mukaan öljy-yhtiö Exxon on hankkimassa itselleen Texasin ja New Mexicon öljykentillä operoivan Pioneerin.
Junes polkaisi pystyyn useita järjestöjä ja uusia toimintoja, mutta jatkoi sitten matkaansa.
Miksi osakekurssi laskee, jos yhtiö kertoo haalivansa lisää rahaa osakkeilla, jota vanhat omistajat saavat merkitä? kysyy HS:n taloustoimittaja Juha-Pekka Raeste.
Pörssisähkön hinta on suurimman osan lauantaista negatiivinen.