Uransa viime vuonna lopettanut naisten jalkapallomaajoukkueen pitkäaikainen luottopuolustaja Anna Westerlund pelasi ennätykselliset 147 maaottelua.
Yksi pieni myönnytys olisi se, että työntekijät otettaisiin nykyistä laajemmin mukaan yritysten päätöksentekoon.
Saudi-Arabia on houkutellut tähtipelaajia kovilla palkoilla, mutta myös saanut kritiikkiä maan ihmisoikeustilanteesta.
Israelin jännittynyt tilanne on Tontin mukaan näkynyt jo ennen lauantain pommituksia.
Lahdessa kohtaavat viime kauden finalistit.
Useat hyvinvointialueet pitävät lähes mahdottomana kuroa alijäämä umpeen aikataulussa. Vain muutama alue uskoo pääsevänsä tavoitteeseen.
Satelliittikuvien mukaan yli 70 tavaravaunua odottaa parhaillaan Pohjois-Korean rajalla sijaitsevalla Tumangangin aseman ratapihalla.
Pasi Ilmari Jääskeläisen romaanissa edelläkävijäksi nousee Jyväskylää muistuttavan Marrasvirran tanssisali Mana.
Palestiinalaisten hallintoalueelta Gazasta laukaistiin lauantaina arviolta tuhansia raketteja Israelin puolelle. Israel vastasi pommittamalla Gazaa. Kuvakooste näyttää operaation laajuuden ja tuhon.