Verkkouutisten ja Telegram-palvelussa olleiden sähkeiden perusteella mediat siteerasivat presidentti Sauli Niinistön lausuntoa.
Opposition mukaan sosiaaliturvaleikkaukset ajavat ihmisiä toimeentulotuelle, mikä heikentää kannustimia työllistyä.
Leppoisa rikossarja Poker Face on saanut innoitusta Columbosta. Ohjaaja on Veitset esiin -elokuvista tuttu Rian Johnson.
Suomen ja Viron välisen kaasuputken rikkoutuminen on varmistumassa tahalliseksi tuhotyöksi.
Längshyttan on laukonut tällä kaudella 13 kertaa kohti vastustajan maalia.
Kyse on kahden EU- ja Nato-jäsenmaan energiainfrastruktuurin mahdollisesta vahingoittamisesta, korostaa Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak.
Rauhanaktivistien poika tutkii, miten sodat ja konfliktit murentavat laillisuuden.
Pirellistä tuli ainoa rengastoimittaja vuonna 2011.
Opetusministeri Anna-Maja Henriksson kertoo kirjassaan kansanedustajakollegansa harjoittaneen yksityistä paritustoimintaa noin 15 vuotta sitten. Hän ei koskaan kertonut kollegansa käytöksestä viranomaisille.
Kaasuputki nousee varmasti esille, kun Nato-maiden puolustusministerit kokoontuvat keskiviikkona kaksipäiväiseen tapaamiseen Brysseliin.
Esimerkiksi Palloliitto vastusti Uefan alkuperäistä suunnitelmaa.