Pelastuslaitos kertoi estäneensä palon leviämisen viereisiin rakennuksiin. Viranomaiset eivät ole kertoneet, loukkaantuiko joku palossa.
Poliisi kertoi perjantaina, että kiinalainen alus liikkui tapahtuma-aikaan paikalla.
Bluesky on viime aikoina paljon huomiota herättänyt sosiaalisen median alusta, johon rekisteröitymiseen vaaditaan kutsu.
Kyse oli kolmannesta äänestyskierroksesta, ja nyt oman puolueen edustajista 25 äänesti Jordania vastaan.
Tietomurto leviää yleisessä Microsoft 365 -sähköpostijärjestelmissä. Kyberturvallisuuskeskuksen asiantuntija kertoo, mistä tunnistaa joutuneensa tietomurron kohteeksi.
Sovun pitäisi syntyä lokakuun loppuun mennessä, mutta ratkaisun sijaan tarjolla saattaa olla vain takarajan siirto.
Enemmistö eli 64 prosenttia tiukentaisi nikotiinipusseja koskevaa lainsäädäntöä. Lähes puolet kieltäisi myynnin kokonaan.
Berliinin perjantai on jännittynyt, koska Gazan sotaan liittyvät mellakat voivat leimahtaa, kirjoittaa HS:n Saksan-kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen.
”Meidän pitäisi olla herkempiä havaitsemaan sekä auttamaan pienemmin toimenpitein ja varhaisemmin”, psykiatrian emeritusprofessori Jouko Lönnqvist sanoo.