Euroopan keskuspankki päätti pitää keskeisen ohjauskorkonsa ennallaan 4,00 prosentissa.
Samalla Apotti lakkaa haaveilemasta uusien alueiden valloittamisesta Uudellamaalla.
Tuoreimman kouluterveyskyselyn mukaan etenkin tytöillä on entistä enemmän haasteita. Tytöt joutuvat myös aiempaa useammin häirityksi julkisissa tiloissa.
Konsernin tytäryhtiö Metsä Board kertoi torstaina Suomeen kaavailluista uusista lomautuksista.
Rehnin mukaan muiden jäsenmaiden ei pidä kantaa kaunaa Brexitistä.
Vanhat selvittämättömät laskut kummittelevat yhä järjestelmässä.
Suomen Fitnessurheilu Ry:n hallitus teki radikaaleja muutoksia hillitäkseen dopingia.
40 vuotta sitten perustettu viihdeorkesteri ja komediaryhmä kertoo suurten ikäpolvien tarinaa.
Jane Glover sai Helsingin kaupunginorkesterin soljuvaan flow-tilaan. Oli suuri ilo kuulla vaihteeksi musiikkia, joka on täysin vapaa tunteiden ristiriidoista, arvioi Hannu-Ilari Lampila.
Sandro Tonalin rangaistuksesta kertoi torstaina Italian jalkapalloliitto.
Postin kannattavuus parani, ja oikaistu liikevoitto nousi noin 20 miljoonaan euroon viime vuoden 13 miljoonasta.